sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sukat ennen sukkasatoa


Vähän rujo kuva, mutta tällaisetkin 'tilattiin' joululahjaksi.
Malli on Novitan Sukkalehdestä, lankana Seitsemän Veljestä ja kokona lapsen koko. 
Huomioon ottaen hunajakennomalli ja tavoitteeni neuloa koko lehti läpi,
olen hyvin tyytyväinen että pääsin näin vähällä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ensimmäiset hillokellariin


Tämä ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, ohjeesta huolimatta palatossut olivat aivan liian pienet yksivuotiaalle vauvalle. Lankoina kahta Nallea.


Nämä Novitan Sukkalehdestä ohuemmalla langalla tehdyt ovat taas liian isot. Se tilanne kuitenkin korjaantuu ajanoloon. Lankana siis Janne ja Seitsemän Veljestä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

torstai 13. syyskuuta 2012

Torstain tuumaus


I believe in Christ like I believe in the sun.
Not because I can see it,
but by it I can see everything else.
~ C.S. Lewis ~

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ilmaisia kirjoja Kindlelle

Sivustoja on useampiakin, mutta Pam's Pride on osoittautunut parhaaksi. Blogi kannattaa tilata syötteenlukijaan jottei menetä tarjouksia.
Teen sitten joskus toisen postauksen muista tavoista löytää ilmaista luettavaa.
Kindle-laitetta ei ole pakko olla, koska Amazon.com:ista voi ladata applikaation monelle muullekin laitteelle, mm. PC:lle.

perjantai 31. elokuuta 2012

torstai 19. heinäkuuta 2012

Torstain tuumaus

It is strange that while praying,
we seldom ask for a change of character,
but always a change of circumstances.


 ~Anonymous ~ 

torstai 12. heinäkuuta 2012

Torstain tuumaus

Feminism is mixed up with the muddled idea

that women are free when they serve their employers

but slaves when they help their husbands.

~ G. K. Chesterton ~

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kindle-lukulaitteen hankinta

Tällaisen Kindle Keyboardin hankin loppuvuodesta. Joku jo ehti kyselläkin postausta aiheesta.

Ostosta harkittiin kuukausitolkulla ja hankintahinnaksi selvisi senhetkisellä taalan kurssilla noin 141 euroa kotiovelle tuotuna, ihan ehjänä! Laatikossa oli pikaohje sekä latausjohto USB-liittimellä. USB sallii mielestäni kohtuullisen tehokkaan latauksen, mutta läppäriltä latautuminen kestä paljon kauemmin kuin seinälaturilla ladattaessa, tietokone asettaa oman rajoituksensa. Käyttöönotto oli yksinkertaista, työläin vaihe taisi olla WLAN-laatikon koodin tallentaminen laitteeseen.

Ilmaisia kirjoja olin ladannut tililleni jo valmiiksi kun ostostani harkitsin ja jotain luinkin PC:n ohjelman kautta. Aplikaatioita on muillekin laitteille. Odottavan aika oli tietysti pitkä, mutta yllättävän lyhyt kuitenkin. Hankkimani kirjat tupsahtivat sitten lukulaitteelle kun sain yhteyden langattomaan nettiin. Siirto onnistuu toki perinteisesti johdollakin. Kotioloissa on helpompi tuo langaton, voi ihan helposti ostaa maksullisiakin kirjoja parilla napinpainalluksella. Pdf:t voi lähettää itselleen Kindle-sähköpostin kautta, oikein kätevä ominaisuus varsinkin neuleohjeiden talletukseen ja kuljettamiseen.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Viimeiset jämistelyt

Viimeinen tinka on paras, eli tässä noin viikko sitten valmistuneet lappuset.
Malli on Sarah Londonin Wool Eater.




Lankoina on suorakulmaisessa työssä luullakseni Novitan Seitsemän veljestä ja koukku numero 5. Pienemmät neliönmuotoiset on virkattu jollain ohuemmalla koukulla ja lankoina Novitan Nalle ja Jussi (luulisin).

torstai 24. toukokuuta 2012

Torstain tuumaus

The Bible
calls debt a curse and children a blessing;
but in our culture,
we apply for a curse and reject the blessings.

~TheHolySpiritLedHomeschooling.net~

tiistai 22. toukokuuta 2012

Jämistelyä tiskikukan ja silmäsukkien verran

Tässä nämä huikeat saavutukseni. Kukkanen on aloitettu jonkun virkkauskirjan kaksivärisen kukan ohjeella. Meinasi jäädä pieneksi, joten lisäilin omasta elämästä lisää kerroksia. Täytyy sanoa että hurjan paljon kauniimpi on siinä Arctica-kaffikupissa. Anopilla on ainakin 30 tassia, mutta niin yhdeksän ehjähköä kuppia. Paikallinen Halpa-Halli tarjosi kuppitäydennystä hintaan 4,90 euroa, joten ostin kaksi. Tämä rätti viedään sitten toisessa kupissa tuliaisiksi. Esikko haluaa silmäsukkia, joten sellaiset sitten. Ensimmäiset silmäsukat olivat kirpparilta löydetyty jarrusukat, jäivät auttamatta pieniksi. Toiset sukat syntyivät punaisista kotimaisista sukista muliinilangoilla kirjoen. Suomalainen laatu ei kestänyt pesuja (tai kuivausrumpua), joten tällä kertaa tein villaiset. Kirjontalankojen laatu on on arvoitus, musta lienee Isoveljeä ja valkea Kimmoa. Kylmän kodin vuoksi meillä käytetään lähes ympäri vuoden sukkia (minä ja Esikko yölläkin). Isäntäkin työhön terhentäytyneenä pitää vain villaista turvakenkien kanssa töissä. Neljänkympin villaohjelma hurisee joka viikko, mutta mikäs siinä kun pesen samalla nimettömiä neljänkympin pyykkiä vaativia vaatekappaleita.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

torstai 17. toukokuuta 2012

Torstain tuumaus

“Use it up, wear it out, make it do, or do without.”

 ~ Boyd K. Packer ~

perjantai 11. toukokuuta 2012

Olen Anne Elliot!

I am Anne Elliot!

Take the Jane Austen Character Quiz here!

Pakkohan Austen-harrastajan oli tämä tieteellinen testi tehdä!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kotikoulukeskustelusta pikaisesti..

Viittaan tietysti tähän uutiseen ja siihen että kansalla on sosialidemokraatti opetusministerinä.
Tällä tietysti sohaisen ampiaispesää kuten naamakirjassa jo teinkin, mutta uutisen yleinen kommentointi herättää sekin tunteitani: En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä, kun kansa on suorastaan aivopesty siihen sosialistien markkinoimaan ajatukseen, että vanhemmat ovat pahinta seuraa lapsilleen.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Jämäkuu kutsuu!

Tänä vuonna jämistellään pitemmän kaavan mukaan. Blogista löytyy taatusti kaikenlaista inspiraatiota (aspiraatiota?? ekspiraatiota???) langanloppujen tuhoamiseen jopa fiksulla tavalla.