lauantai 13. joulukuuta 2014

Lauantain linkkivinkki

Kun kaikki LEGOn sivulta löytyvät on rakennettu, voi jatkaa tältä sivulta: http://jkbrickworks.com/ . Meillä on paloasemas, jonka osista on rakennettu hauska raksatyömaa nostureineen päivineen. Monta muutakin ohjetta löytyy.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Vieraskynä - erään nuoren uskovaisen tarina

Olen viime aikoina lukenut useiden ihmisten kertomuksia lapsuudestaan ja elämästään uskovaisessa, yleensä helluntaiperheessä, ja siitä, kuinka heidän identiteettinsä on murskattu ja elämänsä pilattu uskovien vanhempien ja uskonyhteisöjen toimesta. Usein itken lukiessani noita tarinoita, minun aivoihini ei mahdukaan kuinka järkyttävää on, että sen asian nimissä, joka on minun koko elämäni ajan ollut minulle usein ainoakin tukeni ja turvani ja ainoa pohja, joka ei lähde alta, on tehty - toki usein tiedostamatta ja tahattomasti - niin paljon ja niin pahaa vääryyttä ja väkivaltaa ihmisille. Haluan kertoa oman kertomukseni toivottavasti edes jonkinlaisena vastapainona noille murheellisille tarinoille.

Totta kai minunkin helluntaiperheessäni ja lapsuudessani on ollut ongelmia, paljonkin, kuten jotkut teistä tietävät, mutta en laita niiden syytä perheeni uskon niskoille, sillä ainakaan suurin osa niistä ei liity uskoon ja seurakuntaan mitenkään, vaan vain rikkinäisiin ihmisiin. Kaikesta siitä kotini rikkinäisyydestä ja virheistä huolimatta olen siitä kiitollinen, että olen saanut kasvaa luottaen Jumalaan, Taivaan Isään, joka rakastaa minua ilman mitään ehtoja, vaikka kukaan muu ei niin teekään. Uskon, että ilman Jumalaa ja turvaamistani Häneen en olisi tässä, enkä etenkään olisi näinkään terve mieleltäni ja järjeltäni kuin nyt olen.

Toki tunnistan omastakin elämästäni ja seurakunnastani joitain sellaisia ikäviä asioita, joita jotkut ovat uskovien yhteydessä joutuneet kokemaan, ja olen itsekin joutunut kokemaan vääryyttä seurakunnan taholta. Täydellinen ei ikävä kyllä uskovien seurakuntakaan ole epätäydellisistä ihmisistä koostuvana. Varmasti osa näin hyvästä selviämisestäni niiden asioiden kanssa johtuu luonteestani, jääräpäisyydestäni ja haluttomuudestani uskoa sokeasti kenenkään sanomisiin kyseenalaistamatta niitä ja olla alistumatta pakottamisen alle. Toisenlaisen luonteen omaava tai erilaisen kasvatuksen saanut olisi voinut minunkin lähtökohdistani lähteneenä kokea joutuneensa kärsimään perheeni uskon ja seurakunnan takia. Helluntailiike on myös muuttunut valtavasti niinä parina kymmenenä vuotena, jotka usein ovat niiden äärimmäisen surullisten kertomusten tapahtumien ja minun lapsuuteni välillä, ja minun ison kaupungin seurakuntani on myös varmasti ollut erilainen kuin monet pikkupaikkojen seurakunnat ja yhteisöt.

Minun kodissani ja lapsuudessani sai olla epätäydellinen, sai epäillä ja kyseenalaistaa, sai lukea kaikenlaisia kirjoja ja tutustua erilaisiin ajattelutapoihin, ja siihen kannustettiinkin. Televisiota meillä ei ollut, mutta siitä olen vain iloinen, sillä sen puute johti minut lukemaan ja rakastamaan lukemista ja myös kasvamaan tietokoneiden kanssa, vaikka toki ala-asteella oli telkkarittomana kummajainen, ainoa laatuaan luokassa. Television katselua meilläkään ei kuitenkaan kielletty, kuten ei esim. meikkaamista, metallimusiikin kuuntelemista, kahvin juomista tai sinänsä ehdottomasti alkoholiakaan, vaikka humalajuomisen hölmöyden tajusinkin jo pienenä. Muutenkin minulle on jäänyt lapsen uskostanikin jo sellainen kuva, että kaikki perustuu vapaaseen tahtoon ja omiin päätöksiin, eikä mihinkään ylhäältä saneltuihin pakkoihin. Toki Raamatussa on paljon sääntöjä ja opetuksia ja Raamatulla oli ja on suuri auktoriteetti elämässämme, mutta niitäkin sääntöjä sai kyseenalaistaa ja miettiä, miksiköhän Jumala haluaa minun tekevän näin. Ja jopa valita olla tekemättä niin, eikä siltikään menetä Jumalan rakkautta ja armoa, vaikka toki syy-seuraussuhteita teoillamme on. Raamatun käskyt ja säännöt ovat olemassa nimenomaan meidän hyväksemme, suojelemiseksemme ja auttamiseksemme, eikä suinkaan alaspainamiseksemme ja syyllisyydeksemme, minkä varhaisesta ymmärtämisestä olen iloinen.

Jumalalta olen saanut juurikin sitä ehdotonta rakkautta, jota jokainen lapsi tarvitsee, ja jota en monestikaan lapsuudessani mistään muualta kokenut saavani. Jumala on aina ollut läsnä, kuunnellut itkujani ja lohduttanut minua. Kun tässä taannoin pohdin sitä, mitä Jeesus minulle ennen kaikkea on, ja tiivistin sen yhdeksi sanaksi, se sana oli ystävä. Niitä minulla ei ole mitenkään liikaa lapsuudessani ja nuoruudessani ollut, joten Jeesuksen ystävyys on ollut minulle elintärkeää. Jumalan rakkaus on myös auttanut minua eheytymään niistä haavoista, joita ihmisten rikkinäisyys lapsuudessani on minuun tehnyt, ja jopa antamaan anteeksi, mihin en uskonut kykeneväni. Sillä tiellä haluan myös jatkaa, ja paljon onkin vielä korjaantumista ja kasvamista edessäpäin, mutta se on turvallinen matka yhdessä Jeesukseni kanssa, joka kärsivällisesti, pakottamatta ja riuhtomatta minua edelleen rakastaa ehjäksi. Tätä samaa toivon myös kaikkien seurakunnilta tai muilta uskonyhteisöiltä väärää kohtelua saaneiden pääsevän kokemaan ja elämään ja tietenkin joka ikisen muunkin.

-vieraskynä

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kaksi mielenkiintoista uutista -peräkkäin YLE:n nettiuutisissa.

He ovat vain rasitus yhteiskunnalle.

He eivät enää rasita yhteiskuntaa.

Ensimmäistä lukiessa ajattelin setääni ja isoisääni, kiitos.
Toista lukiessa ajattelen parasta ystävääni joka parikymppisenä lakkasi olemasta rasitteena yhteiskunnalle.

Lue ja ajattele.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Israel 21.7.2014

Tämän tekstin julkaisen kirjoittajan, Susanna Kankaan luvalla.
Hän julkaisi tekstin Facebookissa 21.7.2014

"Tunnelma on masentava kun kuuntelee pitkän päivää jyhkeää pauketta ja tietää että tuossa 35 km:n päässä Gazassa on verta, tuskaa, pelkoa, kipua, itkua, kuolemaa... ja minä en voi tehdä sille mitään. Jokainen paukahdus tietää lisää kaikkea tuota kauheaa tuskaa. On vaikea keskittyä mihinkään. Viime iltoina minua on poikkeuksellisesti huimannut ja huone vain pyörii maate mennessä. Koko Israel on sekaisin tällä hetkellä. Jotkut lähellämme ovat jättäneet kotinsa ja ajaneet perheittensä kanssa pohjois- Israeliin, missä ei ole pauketta eikä hälytyksiä. Meillä on Jumala ja siinä turvamme, emmekä me pelkää, mutta elää näin lähellä sodan ääniä tahtoo lamaannuttaa ihmisen. Eniten tekisi mieli vain itkeä ja huutaa Jumalalta apua, mutta siihenkin ihminen ilmeisesti pystyy vain rajallisesti. Seurakuntamme kokoukset on nyt peruuntuneet jo 2 viikon ajan, koska kokouspaikalla ei ole pommisuojaa. Emme liiku kauaksi kodeistamme ja koetamme olla aina 45 sekunnin päässä pommisuojasta. Tietenkin kaupassakin on käytävä. Sielläkin on pommisuojat ja jos matkalla tulee hälytys, pysäytämme auton ja menemme tienposkeen maate. Lentokoneet Gazaan lentävät kotimme yläpuolelta ja ihmettelen, miten niitä voi mennä koko ajan. On täysin mahdotonta pystyä ymmärtämään tuota vihaa mikä Hamasia liikuttaa. Kierre täällä on täysin mahdoton yhtälö!!!!! Maailma uutisoi että Israel moukaroi Gazaa. Ovatko kaikki toimittajat maailmalla ja Suomessakin sellaisia muslimeja, jotka haluavat Israelin häviämistä kartalta, vai miksi he ovat niin sokeasti puoluellisia Hamasille ja palestiinalaisille tässä tilanteessamme?????
Tänään kuuntelin uutisista että Hamas pelkää, ettei palestiinalaisten kansa vaan käänny Hamasia vastaan. Israel ei haluaisi tappaa ihmisiä, mutta joutuu taas koettamaan pysäyttää tuota kasvavaa järjetöntä terroria. Terrori on Hamasin henki ja elämä. Israelin sotilaat eivät ole mitään vihaan aivopestyjä kuolemaa palestiinalaisille haluavia terroristeja. Israelin sotilaat ovat rauhallisia normaaleja Israelin kansalaisia. Suurin osa sotilaista on nuoria, jotka ovat ylioppilaskirjoitustensa jälkeen joutuneet menemään armeijaan maata puolustamaan. Israel meni maasotaan tietäen, että se on sille hyvin vaikeaa ja vaarallista. Jokainen ihminen on Israelille hyvin tärkeä! Jokainen israelilainen ja myös palestiinalainen on Israelille tärkeä! Israel haluaisi elää rauhassa ja EI HALUAISI kenenkään kuolevan. Israel on niin kuin te suomalaiset!!! MUTTA HAMAS EI OLE SAMANLAINEN!!!! Se haluaa tuhota, hävittää Israelin!!! Se iloitsee jokaisen Israelilaisen kuolemasta. Uskotteko te sitä, tiedän että teidän suomalaisten on vaikea uskoa tai ymmärtää sitä! Hamas ja muut arabiterroristit ovat 10 vuotta keskittyneet rakentamaan maanalaisia tunneleita ja tuomaan aseita Israelia vastaan. Heillä on oma maailmansa Gazan pääkaupungin alla. Israel koittaa parhaillaan tuhota noita tunneleita, joita on rakennettu myös asuintalojen alle. Israel ilmoittaa ja pyytää ihmisiä poistumaan rakennuksesta, jonka se aikoo pommittaa, mutta Hamas käskee ihmisten pysyä rakennuksissa, siksi siellä tulee paljon kuolonuhreja. Israel koittaa tuhota noiden järjettömien aseet oman henkensä kustannuksella säästääkseen, jos suinkin mahdollista palestiinalaisten siviilien henkiä. Israel toivoo, että se saisi taas vähän aikaa elää rauhemmassa. Kohta maailma jälleen maailma laittaa paljon rahaa kaiken Gazan hävityksen korjaamiseen ja siellä jatkuu ja jälleen alkaa uusi varustautuminen seuraavaan sotaan. En tiedä eikä varmaan kukaan tiedä mitä tuolle tilanteelle voisi tehdä. Sen vain sanon, että älkää totisesti tuomitko Israelia ellette itse ensin asu täällä ja elä arkea todeksi naapureittenne kanssa!!! Tunnelit, joiden rakentamiseen maan alle gazalaiset ovat keskittyneet viime vuodet, ovat kauhea asia. Kuvitelkaapa tilannetta että yhtäkkiä rauhallisessa kaupungissanne tai kylässänne maan alta tulee joku ja sieppaa teidät tai lapsenne ja kuljettaa elävänä panttivangiksi ja kidutettavaksi omille alueilleen maan alle, mistä kidnapatulla ei ole koskaan enää pääsyä pois. Ette koskaan tiedä, vieläkö lapsenne on hengissä ja jos on, niin kuinka häntä kohdellaan. Gilat Shalit oli tälläinen Israelilainen uhri, jonka vapauttamista harva tuskin tosissaan uskoi. Seurakuntamme lakkaamatta rukoili Gilatin puolesta. Emme voineet edes tietää, oliko hän hengissä enää. Hänen vapauttamisensa n. 2 vuotta sitten, useita terroristeja vastaan oli ihmeellinen ihme. Gazan lähellä Israelin puolella on kibbutseja, joille on nyt tunneleita pitkin tullut maan pinnalle terroristeja Gazasta mukanaan käsirautoja ja huumaavia aineita. Heidän tarkoituksensa oli, on? kidnapata israelilaisia. Israel on ilmoittanut Gazan läheisille kibbutseille, että ihmiset lukitsisivat talonsa ja pysyisivät kodeissaan. Tajuatteko te, te Israelin arvostelijat siellä Suomessa, missä täällä mennään? Meillä ei ole elinrauhaa, jos ei tuolle touhulle tehdä jotain. NÄIN EI VOI KUKAAN ELÄÄ, ja Israel ei ole aloittanut tätä sotaa, vaan se on kärsivällisesti kaiken aikaa kestänyt kaikki Gazasta ammutut raketit lähikaupunkeihinsa. Asumme itse tässä lähellä niin tiedämme sen!!! En tiedä, tuliko se Israelille yllätyksenä, mutta ainakin minulle tuli, että mm. Gazan vierivieressä olevien kerrostalojen alle on tosiaan rakennettu vahvoja, kilometrejä pitkiä betonitunneleita. Olemme tienneet että he rakentavat tunneleita, mutta että niistä pääsee ulos Israelin puolelle, oli karmiva yllätys. Olen ajatellut, että he vain kuljettavat aseita lisää tunneleiden kautta. Eipä riitä aivot ratkaisemaan tätä yhtälöä, eikäpä kuulosta siltä että Israelkaan selkeästi tietää, mitä pitäisi tehdä. Televisio tiedottaa kaiken aikaa, kuinka tapahtumat etenevät. Pelkään, että jos maailma nyt painostaa Israelin keskeyttämään tämän operaation, parin vuoden kuluttua uusiutuva sota on kaikille entistä vaikeampi. En myöskään tiedä kuinka jatkamme elämää heidän lähellään. Hamaskaan ei vielä näytä haluavan pitempää tulitaukoa, rauhaahan he eivät koskaan haluakaan kanssamme. Mutta mikä on vastaus tähän tilanteeseen???"