I've read Luke 1-5 ESV
You can read more about this challenge:
http://operationreadbible.blogspot.com/
and
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
Luukkaan evankeliumi 26 päivän aikana
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Lapaskuu on lopuillaan, saldona 3!
Ensin kävin Loftetissa kurssilla huovuttamassa nämä kämmekkäät:
Täytyy sanoa, etten taatusti olisi työhön ryhtynyt kotona, koska minulle ei olisi tullut mieleenikään huovuttaa pitsiä villan joukkoon, saatikka ostaa merinovillaa tarkoitusta varten. Koska kaikki ei mene aina niinkuin (naapurissamme) Strömsössä, tuli huopaa hiukan liian vähän. En osannut arvioida, että merino kutistuu noin paljon. Huovutin kankaan tasona kahdesta eri väristä, eli vain yhdet kerrokset ristikkäin ja pitsi yhteen reunaan. Valmiin kankaan halkaisin ja jatkoin pitsinpalalla ja ompelin pätkän kiinni. Nelikulmaiset napit varmistavat.
Toisena työnä kudoin Esikolle kämmekkäät Isoveli-langasta. Taitavat olla vähän isot, koska sopivat minulle justiinsa. Toisaalta käteni ovat pienet : ) 28 silmukkaa, viitosen puikot.
Kolmantena työnä kudoin Isännälle jotain, mutta koska hän seuraa blogiani, tiedonhaluiset saavat tutkia tekelettä Tumpputuvassa.
Lapaskuu oli sitten tässä, oli inspiroivaa!

Tunnisteet:
ajankohtaista,
haasteet,
käsityöt,
lahjat,
neuleet
lauantai 12. marraskuuta 2011
torstai 10. marraskuuta 2011
Torstain tuumaus
I am much afraid that schools will prove to be the gates of hell
unless they diligently labor in explaining the Holy Scriptures,
engraving them in the hearts of youth.
I advise no one to place their child where
the Scriptures do not reign paramount.
Every institution in which men are not increasingly occupied with
the Word of God must become corrupt.
~Martin Luther, A.D. 1537~
torstai 3. marraskuuta 2011
Torstain tuumaus
O dear mothers, you have a very sacred trust reposed in you by God!
He hath in effect said to you, “Take this child and nurse it for Me,
He hath in effect said to you, “Take this child and nurse it for Me,
and I will give thee thy wages.” You are called to equip the future man of God, that he may be thoroughly furnished unto every good work.
If God spares you, you may live to hear that pretty boy speak to thousands, and you will have the sweet reflection in your heart that the quiet teachings of the nursery led the man to love his God and serve Him.
Those who think that a woman detained at home by her little family is doing nothing, think the reverse of what is true. Scarcely can the godly mother quit her home for a place of worship; but dream not that

she is lost to the work of the church; far from it,
she is doing the best possible service for her Lord.
Mothers, the godly training of your offspring is your
Mothers, the godly training of your offspring is your
first and most pressing duty.
~ Charles Spurgeon ~
~ Charles Spurgeon ~
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Tämän viikon ilmaiset Kindle-kirjat Amazonilta
Blogisti 'No Ordinary Moments' on ystävällisesti julkaissut linkkilistan.
Tarkista hinta ennenkuin lataat!
Kindle-kirjojahan voi lukea ilman lukulaitettakin ilmaisella applikaatiolla.
Tarkista hinta ennenkuin lataat!
Kindle-kirjojahan voi lukea ilman lukulaitettakin ilmaisella applikaatiolla.
tiistai 1. marraskuuta 2011
maanantai 31. lokakuuta 2011
lauantai 8. lokakuuta 2011
torstai 8. syyskuuta 2011
Torstain tuumaus
He giveth more grace when the burdens grow greater,
He sendeth more strength when the labors increase
To added affliction He addeth His mercy,
To multiplied trials, His multiplied peace.
His Love has no limit, His grace has no measure,
His power has no boundary known unto men;
For out of His infinite riches in Jesus
He giveth and giveth and giveth again."
(Annie J. Flint 1866-1932)

lauantai 3. syyskuuta 2011
Lauantain linkkivinkit
Kankaiden valinta pojille @ DanaMadeIt
Ompeluharrastus rahaa säästäen @ The Mother Huddle
Niksejä ompelun jouduttamiseksi @ Pickup Some Creativity
Ompeluharrastus rahaa säästäen @ The Mother Huddle
Niksejä ompelun jouduttamiseksi @ Pickup Some Creativity
lauantai 27. elokuuta 2011
Lauantain linkkivinkit
Kuinka ommellaan trikoohousujen vyötärölle esiinjäävä leveä kuminauha
ja kuinka ommellaan kuminauha vyötärölle trikookaistaleeseen piilotettuna.
- molemmat ohjeet @ The Mother Huddle
Miten ommellaan vetoketju 'ehjään' kankaaseen? @ Uhandbag
Ja miten kankaiden ostaminen onnistuu lasten kanssa? Lorraine antaa pätevät neuvot.

torstai 4. elokuuta 2011
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Viimeisimmät ostokset vauvalle
Tässä pientä somaa Silkkipäälle, koot 80 cm ja XL, ovat vasta tulossa meille. Ihanuuksista ja kuvasta kiitokset
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Lauantain linkkivinkit -käsitöitä
Ruudulliset sukat Novitan Seitsemän Veljestä -langasta.
Käspaikan virkkaussivut ja neulesivut.
Aivan ihana virkattu kukka!
Virkkaussanastoa englanti-suomi. Kiitokset Marjutille!
Käspaikan virkkaussivut ja neulesivut.
Aivan ihana virkattu kukka!
Virkkaussanastoa englanti-suomi. Kiitokset Marjutille!
tiistai 19. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Operation Actually Reading Bible 11.7.-17.7.2011
I've read Genesis and Exodus for the Bible In 90 Days Challenge. I'm attending via Moms Toolbox.
Tunnisteet:
90days,
haasteet,
operation actually,
raamattu
perjantai 15. heinäkuuta 2011
perjantai 1. heinäkuuta 2011
A Summertime Pantry Challenge
A Summertime Pantry Challenge is here!
I am going to spend as little as possible and using my pantry. Unfortunately we don't have a garden.
I made a casserole for 'bigger people' and my DH'll cook tuna-pasta for our DS (9 months). I bet that it fills our small freezer nicely! Casserole includes pasta, soya and peas.
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Lauantain linkkivinkit
CrockPotin suomalaiset nettisivut resepteineen.
Kun olet neulonut 'riittävästi' Etiopia-nuttuja,
voit osallistua virkattujen isoäidinneliöiden haasteeseen.
Kun olet neulonut 'riittävästi' Etiopia-nuttuja,
voit osallistua virkattujen isoäidinneliöiden haasteeseen.
Tunnisteet:
haasteet,
haudutuspata,
hyväntekeväisyys,
käsityöt,
neuleet,
virkkaus
lauantai 7. toukokuuta 2011
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Lauantain linkkivinkit
Linkkilista matematiikan opiskeluun.
Meille vanhemmille uudet kirjaimet ja numerot.
Kaikille tarpeellinen 10-sormijärjestelmä. Sisältää harjoitukset ja nopeustestin. Suomeksi.
Meille vanhemmille uudet kirjaimet ja numerot.
Kaikille tarpeellinen 10-sormijärjestelmä. Sisältää harjoitukset ja nopeustestin. Suomeksi.
Tunnisteet:
konekirjoitus,
kotikoulu,
matematiikka,
sarjat,
äidinkieli
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Lauantain linkkivinkit
Hurmaavia tiskirättejä/neulottuja neliöitä. Tämä pyöreä malli on somin.
Ihana tarina näiden junasukkien takana.
Käspaikan ymmärrettävä ohje sukan tiimalasikantapään neulomiseen.
Työn iloa!
Ihana tarina näiden junasukkien takana.
Käspaikan ymmärrettävä ohje sukan tiimalasikantapään neulomiseen.
Työn iloa!
torstai 27. tammikuuta 2011
torstai 13. tammikuuta 2011
Linssi-kookosmaitokeitto haudutuspadassa
Antaa hautua -blogisti julkaisi vastikään linssi-kookosmaitokeiton ohjeen haudutuspadassa keitettäväksi. Muokkasin ohjetta vegaaniseksi ja täytyy sanoa että oli hyvää.
Linssi-kookosmaitokeitto
2 dl punaisia linssejä
5 dl kasvislientä
ruokaöljyä
1-2 sipulia
valkosipulinkynsi
rkl tuoretta inkivääriä
1-2 tl curryjauhetta
2 dl kookosmaitoa
suolaa maun mukaan
Huuhtele linssit huolellisesti, poista mahdolliset irtoroskat.
Kiehauta linssit, voit tässä vaiheessa käyttää kasvislientä. Minä laitoin perinteisen kuution.
Laita haudutuspata kuumenemaan säädölle 'high', aikaa kolme tuntia.
Kaada linssit ja vesi pataan.
Laita kattilan pohjalle öljy ja kuullota siinä hienonnetut sipuli, valkosipulinkynsi ja inkivääri. Lisää nämäkin pataan.
Lisää kookosmaito ja anna hautua, sekoita pari kertaa valmistumisen aikana.
Huomioita:
Kookosmaito on aika arvokasta, mutta lopputulos oli mielestäni ravintolatasoa. Tölkissä oli 400 ml, laitoin loput pakkaseen. Fiksuinta olisi ollut tehdä keittoa tupla-annos, mutta varovaisena kokkaajana tein normiannoksen näin ensimmäisellä kerralla. Koeta ravistaa purkki hyvin ennen aukaisua. Osoittautui hankalaksi, joten sekoitin lusikalla saadakseni koostumuksen tasaisemmaksi jakamista varten.
Meillä on tuoretta inkivääriä valmiiksi raastettuna pakastimessa. Inkivääri tuppaa pilaantumaan, joten kun sen ostaa, se kannattaa kuoria ja raastaa kerralla ja pakastaa lusikallisina lautasella.
Alkuperäisestä ohjeesta poiketen tarjosin ruisleivän kanssa, maku sopi hyvin yhteen.
Muista että jokainen kannen aukaisu hidastaa keittymistä, laita kansi takaisin joka välissä aineita lisätessäsi.

kasvisruoka,
reseptit,
ruoka
Torstain tuumaus
You can never get a cup of tea large enough
or a book long enough to suit me.
~ C.S. Lewis ~
torstai 6. tammikuuta 2011
Haudutuspata eli slow cooker eli crock pot
Haudutuspata on ollut nyt puolisentoista vuotta käytössä ja ollut kelpo peli keittiössämme. Siinä on kaksi 'lämpötilaa' sekä lämpimänäpitotoiminto kahdeksi tunniksi. Hellekesänä ja kaukolämpötalossa asuessa on etu ettei koko koti kuumene hellasta.
Ruoka muhii mukavaksi ilman pohjaanpalamista, erityisesti lihat mureutuvat pehmeiksi ja maitopuurot onnistuvat. Erityisen hyvin pata sopii ruokiin jotka vaativat valmistuakseen pitkän ajan uunissa, sähköä säästyy eikä ruoka kovin helposti kuivu pilalle.
Olen tehnyt padassa mm. riisipuuroa, karjalanpaistia, kanankoipia, Puuppolan aitoa kaurapuuroa, linssimuhennosta, hernekeittoa, tattaripuuroa, omenasosetta, intialaisia kasvisruokia, lihakeittoa, liha-perunasuikalelaatikkoa, uuniomenoita ja mitä vielä?
Lisää reseptejä löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Postaan reseptejä ajan ja kysynnän mukaan.

Why should society feel responsible only for
the education of children,
and not for the education of all adults of every age?
~ Erich Fromm ~
maanantai 3. tammikuuta 2011
Maanantain menu
Maanantai: Wokki broilerista eli Thai-wokkivihannekset ja hunajamarinoitua broileria
Tiistai: Jauheliha-perunapannu
Keskiviikko: Kanankoivet ja porkkanoita haudutuspadassa
Torstai: Makaronilaatikko
Perjantai: Tomaatti-jauheliha-soijarouhekastike ja makaronia
Lauantai: mitä ehditään juhlinnan lomassa
Sunnuntai: Linssikeitto
Viikon lisäkkeinä kaali-ananas -teemaista raastetta, paistettuja porkkanakiekkoja, tuoreita vihanneksia sekä kotitekoista leipää (leipäkone hoitaa itse työn).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)